Koirakoulu Laumaamo


Olen Sini Alatalo, reilu kolmekymppinen, kuusivuotiaan pojan äiti ja neljän koiran omistaja. Kokemusta koirista on kertynyt yhtä paljon kuin ikääkin. Eläimet ovat olleet vahvasti läsnä kasvaessani ja näihin on lukeutunut esimerkiksi kissoja, vuohia, hevosia ja tietenkin koiria. Onnekseni olen saanut oppia lukuisia asioita eläimiltä koko ikäni. Näihin taitoihin kuuluu muun muassa luontainen käyttäytymistapa, pitkäjänteisyyden tärkeys, rauha ja rentous. Lapsuudessani on perheessäni kasvatettu amstaffeja ja lisäksi laumoihin on kuulunut mm. mastiffeja, staffeja ja vinttikoiria. Omia koiria on ollut täysi-ikäisyydestä asti, mutta kokoinaisuudessaan olen elänyt yhteensä yli kolmenkymmenen koiran kanssa. Siinä on jo monenlaista opettajaa ollut.

Hevoset ovat myös olleet suuressa roolissa elämässäni, niitäkin meidän tallissa ollut elämäni aikana useita kymmeniä. Aloitin kilpailemisen kuusivuotiaana - vuosien saatossa  monessa eri lajissa, kansallisellakin tasolla. Hevostelu kuitenkin jäi lähestulkoon kokonaan kaiken muun keskellä....mutta tulevaisuudelta toivonkin saavani työskennellä myös hevosten kanssa. 

Mila
Mila
Jäbä
Jäbä
Luca
Luca
Veka
Veka

Vaikka vuosien mittaan eläinten käytöstä seuraamalla voi oppia paljon, janosin kuitenkin vielä lisää tietoa koirista ja niiden kanssa toimimisesta. Tutustuin koirankouluttaja Maria Seppäseen (Homeetta) ja kävin hänen luonaan lähes päivittäin kolmen vuoden ajan opissa ja ymmärrykseni koirista kasvoi vielä entisestään. Näiden vuosien aikana näin lähemmäs 300 ongelmakoiraa ja koin koirakoiden elämän helpottumisen, kun ihmisten käytöstä ohjattiin luonnollisempaan ja loogisempaan suuntaan.

Vuosien perehtymisen ja pohdintojen jälkeen alkoikin syntyä kuva siitä, mitä haluan tehdä ja tajusin voivani itsekin tehdä samaa arvokasta työtä ja kaiken tämän summana elokuussa 2018 syntyi koirakoulu Laumaamo.

Työni mahdollistaa haluni toimia koirien kanssa ja samalla auttaa ihmisiä. Laumaamon tarjoama ongelmakoirakoulutus perustuu koirien luontaiseen tapaan toimia laumaeläimenä. Koulutuksen tarkoitus on parantaa koiran ja ihmisen välistä suhdetta ja saada arjesta sujuvaa ja helppoa, löytämällä yhteinen ymmärrys ja molemminpuolinen luottamus. Toisin sanoen omistajasta saadaan esiin rento, reilu ja luotettava ohjaaja, johon koira voi tukeutua milloin vain ja jonka kanssa koira mielellään tekee yhteistyötä. Omistajan ottaessa vastuun koiraa koskevista asioista voi koira rentoutua ja nauttia elämästään ilman velvollisuuksien taakkaa.